Taidetapahtuma lähenee, sunnuntaina pitäisi olla kaikkien tekstien valmiina näytteille asettamista varten. Luin juuri keräämäni runot ja tunsin niistä jokaisen läpikotaisin sana sanalta. Runot tuntuivat huonoilta, täysin mitättömiltä. Se on sitä, kun tahtoisi muokata niitä enemmän ja enemmän eikä tahtoisi luovuttaa. Ne tulee monien ihmisten luettavaksi ja se pelottaa. Tiedän että vasta aloittelen ja alan epäröimään olenko liian suurissa saappaissa. Vaikka tilaisuushan on tässä ja nyt, pahinta mitä voin kuulla on se, etteivät ne ole hyviä. Ehkä se satuttaa, mutta tiedän yrittäväni sen jälkeen entistä enemmän.

Uskaltaa luovuttaa, siinä se on. Yksinkertaista mutta ei kuitenkaan.