Ajattelin, että lukemisen tiimellyksessä en ehdi pohtimaan muuta. Varsinkaan kriisejäni tai muuta vastaavaa. Mutta ehtiihän sitä, vaikka kuinka.

Nyt kun uskaltauduin ottamaan sen haparoivan askeleen kohti opiskelijaelämää, mahdollista sellaista siis. On äitiysidentiteettini kriisissä. Tähän asti äitiyteni, ja minuutenikin ehkä, on rakentunut kotiäitiyden varaan. Seuraava kriisi siis on se, etten välttämättä olekaan syksyllä kotiäiti, vaan opiskeleva äiti. Kyllä se muuttaa minua..

Olen kai niitä ihmisiä, jotka osaavat rakentaa jokaisesta elämänmuutoksesta elämän kokoisen kriisin. Toisaalta taas jokainen muutos elämässä on pieni kriisi, itsekullakin. Mene ja tiedä.