Kuten kirjoitin jo aikaisemmin, on minulla syksyä varten myös varasuunnitelma. Olen kai siis kasvanut, joku ehkä haluaisi sanoa, aikuistunut. Elän tunteesta toiseen, täysillä, yleensä putoan korkealta. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on myös varasuunnitelma. Vaikka vaihtoehto A on ensimmäisenä ja panostan siihen niillä resursseilla, joita minulla tällä hetkellä on, olen varautunut myös siihen ettei A-vaihtoehto toteudu. Tätä tilannetta varten olen kehitellyt jo aikaisemmin kirjoittamani vaihtoehto B:n. Vaikka putoan korkealta, en tömähdä maahan. Puolessa välissä matkaa on turvaverkko, joka pelastaa pahimmalta.

Jokainen vastoinkäyminen pitäisi ottaa haasteena. Pitää vain päättää tyydynkö siihen mitä on ja valitan kovaa kohtaloani, vai vastaanko haasteeseen ja hoidan homman kotiin. Yltiöpositiivisesti ajateltuna elämässä ei ole vastoinkäymisiä, vain haasteita. Jokainen tapahtuma elämässäni on mahdollisuus. Jokaisen vastoinkäymisen, elämän kulun kohdalla minulla on mahdollisuus päättää mitä teen. Pahinta on olla tekemättä mitään.

Tapahtui syksyllä sitten mitä tahansa on kumpikin vaihtoehto uusi mahdollisuus. Kumpaakin vaihtoehtoa odotan yhtä innolla. Tai ehkä vaihtoehto A:ta vähän enemmän, eihän siinä olisi muuten mitään järkeä.

En tunnusta siltikään olevani tippaakaan järki-ihmisiä. Tunteet voittavat 10-0.