Kyllä vain oli juuri minun paikkani tuo kirjallisuuspiiri, sopi kuin nenä päähän.

Tapani mukaan meinasin jänistää ennen lähtöä ja jäädä vain kotiin, keksiä verukkeita miksi en lähtisi. Viimeiseen asti taistelin puolesta ja vastaan, mutta onneksi rakas mieheni pakotti minut lähtemään eikä antanut jäädä kotiin märehtimään.

Ja se kannatti.

Jännitän uusien ihmisten tapaamista, senkin vuoksi kai kaikki uusi on minulle vaikeaa. Pelkään ettei minua hyväksytä sellaisena kuin olen ja niin edespäin. No, turha pelko oli ainakin eilen. Naiset piirissä olivat todella mukavia, eikä sitä ikäeroa niin huomannut, sillä yhteinen kiinnostus kirjallisuuteen yhdisti. Minut otettiin erittäin hyvin vastaan ja kaikki olivat innoissaan uudesta jäsenestä. Edellinen ryhmän kuopus oli tyytyväinen, että minä tulin kuopukseksi mukaan..

Ilta oli täydellinen irtiotto arjesta. Kertaakaan sen aikana en miettinyt kotiasioita tai murehtinut, miten mies pärjää lasten kanssa kotona. Minulla oli liikaa muuta ajateltavaa, jotain joka irtaannutti minut arjesta. Vaikka tällä kertaa en keskusteluun pystynyt osallistumaan, koska en ollut ehtinyt parin päivän varoitusajalla lukea luettavana ollutta kirjaa. Mutta sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla kuuntelin muiden keskustelua ja ajattelin jo innolla ensi kertaa, kun pystyn osallistumaan keskusteluun myös.

Ja turha kai sanoa, että arjesta ja kotiympyröistä irroittautuminen tuuletti myös pääkoppaa. Jo eilen kotiin tullessa pää kuhisi uusia ideoita kirjoittamisen suhteen ja melkoinen inspiraatio on päällä. Kaipaan siis kai välillä pieniä irtiottoja..nyt tiedän että se kannattaa.

Ja piirin ansiosta, jo ensimmäisen kerran jälkeen, tiedän että tulen pysymään siellä kauan. Tiedän myös, että olen menossa opiskelemaan (heh..varma jo opiskelupaikasta..) oikeaa, juuri minulle sopivaa alaa.

Ehkä tälle kaikelle oli tilausta pitkän masentavan kauden jälkeen.