Jokainen vastoinkäyminen pitäisi ottaa haasteena. Pitää vain päättää tyydynkö siihen mitä on ja valitan kovaa kohtaloani, vai vastaanko haasteeseen ja hoidan homman kotiin. Yltiöpositiivisesti ajateltuna elämässä ei ole vastoinkäymisiä, vain haasteita. Jokainen tapahtuma elämässäni on mahdollisuus. Jokaisen vastoinkäymisen, elämän kulun kohdalla minulla on mahdollisuus päättää mitä teen. Pahinta on olla tekemättä mitään.

Pakko myöntää, että kuulostaa niin tajuttoman fiksulle ja helpolle. Olisikin. Nyt kun alkaa olla epätodennäköistä koko yliopistoon pääseminen tällä erää, ei ihan jaksaisi ajatella tätä Suurena Mahtavan Haasteena. Jee. Mikä on tämän vastoinkäymisen tarjoama mahdollisuus? Jään miettimään. Kunhan olen surrut pettymykseni pois, alkaa tuo jo aikaisemmin kirjoittamani teksti kuulostaa järkevälle ja tajuan sen idean ja tarjoaman mahdollisuuden. Juuri tällä hetkellä ei ole rahkeita sille. Viikon päästä sitten ehkä.