Joulutunnelma on kadoksissa, sitä ei ole löytynyt vieläkään monista yrityksistä huolimatta. Joulukuusi on koristeltuna, jouluvalot ovat ikkunassa ja kynttilät palavat. En vain odota joulua tippaakaan, enkä voi uskoa että siihen on enää 5 yötä. Johtuuko se vain lumen puutteesta, vai onko syy jossain syvemmällä.

Minulla ei ole joulustressiä, ei sitten tippaakaan. Joululahjat on harkittu tarkkaan saajilleen sopiviksi ja ne odottavat enää paketointia. Jotain ehkä pitäisi leipoa, mutta stressiä siitä en jaksa ottaa. Tahtoisin nauttia enemmän tästä joulun ajasta, tarjota lapsilleni se ihana joulun odotus tunnelmineen. Miten käy lasten joulun odotuksen, kun äiti ei sitä osaa tarjota.

Lapsuuden joulut ovat olleet niitä aitoja kunnon jouluja, vietimme jokaisen joulun isovanhempieni luona pohjanmaalla. Kaikki äidin sisarukset lapsineen tulivat paikalle ja vietimme aikaa yhdessä. Aattoaamuna isäni lähti hakemaan paapan kanssa joulukuusta. Sain koristella sen siskoni ja veljeni kanssa, vain tähden ripustaminen oli aikuisten hommaa. Äitini aloitti ruokien valmistuksen mummun kanssa, me lapset pyörimme jaloissa ja meidät häädettiin pois tieltä useaan otteeseen. Kun kaikki alkoi olla valmista suuntasimme vuorotellen saunaan.

Iltapäivästä muutkin saapuivat paikalle. Joululaulut soivat ja kaikki olivat pukeutuneet hienosti juhlan kunniaksi. Syötiin paljon, me lapset eri huoneessa kuin aikuiset. Vaikka olinkin nirppanokka jouluruokien suhteen, sain kuin sainkin mahani täyteen joka kerta. Syömisen jälkeen alkoi se tuskallinen odotus. Me lapset aloimme odottaa joulupukin tuloa, kävimme alakerrassa kurkkimassa ikkunasta, josko tuo jo saapuisi. (yksi joulu sitten se karu totuus joulupukista paljastui, kun näimme enomme pukevan saunassa pukin vaatteita päälleen..).
Ja kun pukki saapui, kipitimme kaikki vanhempien helmoihin, vaikka kuinka olimme uhonneet serkkujeni kanssa istua vierekkäin.

Lahjojen jälkeen vielä istuskeltiin hetken aikaa jutustelemassa, kunnes muut lähtivät koteihinsa ja me jäimme mummulaan. Puimme lämpimästi päälle ja lähdimme hautausmaalle viemään kynttilöitä haudoille. Taskulamppujen kanssa kulkiessa pimeällä hautausmaalla oli ihanaa, vaikkakin pysyin tiukasti isän käsipuolessa. Pimeä pelotti sen verran kuitenkin. Ajelimme takaisin autioilla teille ja ihailimme muiden laittamia jouluvaloja ja viirejä.

Mummulassa keitettiin vielä kahvit ja syötiin jouluherkkuja. Sen jälkeen siirryimme mummun ja paapan makuuhuoneeseen, jossa heillä oli vielä kaikki paketit avaamatta (omat olimme tottakai avanneet heti käteen saatuamme..) ja katselimme innokkaina heidän pakettejaan ja ojensimme vuorotellen seuraavaksi avattavan.

En tiedä, mitä haluan nykyään joulultani. Tahdonko luoda omat jouluperinteet, joulukirkkoineen ja jouluevankeliumineen. Viettää joulun oman perheen kesken. Vai yritänkö sopeutua miehen vanhempien luona jouluviettoon, yrittää ymmärtää heidän jouluperinteitään ja -ruokiaan. Jotka eroavat omistani niin paljon.

Tahtoisin vain opettaa lapsilleni joulun sanoman. Tahtoisin heidän tietävän miksi joulua vietetään. tahtoisin heidän aistivan joulun tunnelman jokaisella solullaan. Tahdon heidän oppivan antamisen ilon. Olen yrittänyt olla opettamatta heille satua joulupukista, mutta se on turkasen vaikeaa, kun sitä pukkia tuputetaan joka tuutista. Luovutanko ja annan heidän uskoa siihen kaikkeen hömpötykseen. Vaikka en tahdo.

Tahdon joulun eroavan normaalista päivästä/illasta, tahdon tuntea sen kaiken tunnelman ja yhdessäolon riemun ja onnen. Tahdon lapsieni tuntevan sen myös.

Ehkä tyydyn tänä vuonna taas miehen vanhempien luona olesekeluun ja yritän sopeutua heidän tapoihinsa ja perinteisiinsä ja luovun taas kerran omistani. Ehkä ensi vuonna sitten yritän uudestaan sitä omaa joulua..