Olen vuoristoradassa, yksin. Vaunu kulkee kamalaa vauhtia, tekee silmukoita ja menee ylösalaisin, minua pelottaa ja puristan tankoa edessäni viimeisillä voimillani. Kiljun.

Vuoristorata silmukoineen ja venkoiluineen kuvastaa mieleni myllerryksiä. Mielialani heilahtelevat edestakaisin ja meno tuntuu välillä liian kovalta. Pelkään tätä kaikkea. En tiedä, mitä puristamani tanko kuvastaa. Jotain pysyvää elämässäni, johon turvaudun...?