Identiteettikriisi, ihan selvästi. Etsin itseäni, keinoja kanavoida luovuuttani. En tiedä mikä haluan olla isona, vieläkään.

Tällä hetkellä tunnen olevani hukassa, kuin tuuliajolla. Oikeastaan olen aina ollut, ehkä se on luovan ihmisen osa. Tällä hetkellä ulkonäköni on murrostilassa, tahdon kokeilla asioita. Hiukset pystyssä irokeesin tavoin tiedän herättäväni huomiota. Tahdon hätkähdyttää ihmisiä ulkonäölläni, erottua massasta. Toisaalta taas tunnen itseni pitkästä aikaa eläväksi.

Identiteettikriisini lähti liikkeelle luultavasti naimisiinmenon myötä. Sukunimen vaihtuessa. Tunsin melkoista luopumisen tuskaa jättäessäni vanhan sukunimeni, kuin olisin nykyään aivan joku muu. Vaimona olen varmasti kaikkea muuta kuin helppo tapaus. Ailahtelevainen luonteeni on melkoinen vastakohta mieheni perusrauhallisuudelle. Vähän väliä ihmettelen, miten mies jaksaa vierelläni päivästä toiseen. Kaksi jääräpäätä naimisissa keskenään on melkoinen haaste, kummallekkin. Toisaalta taas olen sitoutunut tähän loppuelämäkseni, olen valmis tekemään paljon töitä tämän avioliiton eteen. Ei sen puolen, etteikö joka toinen päivä ajatus avioerosta houkuttele..

Vähitellen olen alkanut luottamaan itseeni  myös äitinä. En ole perusäiti, en ole standardi. En tee niin kuin muut, vaan teen asiat omalla tavallani, niin kuin itsestäni tuntuu parhaalle. Olen alkanut kasvattamaan itseluottamustani äitinä, miksi minun edes pitäisi olla kuin muut? En vain jaksa sitä iänikuista vertailua ja arvostelua. Miksi minua ei voida hyväksyä äitinä sellaisena kuin olen? Toisaalta taas paksunnan nahkaani tässä vähitellen, olen hyvä äiti juuri tälläisenä, ajatelkoon muut mitä tahansa.

Tulevaisuus sitten. Se on täysin pimennossa vielä. En tiedä, mitä tekisin. Jokin ammatti pitäisi opiskella, minua vain kiinnostaa niin moni ala, että päätöstä en vielä osaa tehdä. Toisaalta mielipiteeni muuttuu kerran viikossa, joten sen pohjalta on vähän vaikea lähteä vielä liikenteeseen. En kuinkaan halua enää lähteä opiskelemaan alaa, joka ei loppupeleissä kiinnostakkaan, sekin on koettu. Päätin jäädä kotiäidiksi vielä muutamaksi vuodeksi, ryhtyä perhepäivähoitajaksi. Ehkä sitten tässä muutaman vuoden aikana löydän itseni ja tiedän mitä haluan.

Entä jos tulevaisuuteni olisi kirjoittamisen parissa? En tiedä. Rakastan kirjoittamista yli kaiken ja kirjoittamisen avulla osaan ilmaista itseäni parhaiten. Olen kirjoittanut koko elämäni ja ihaninta olisi jos pystyisin elättämään itseni kirjoittamalla. Sen kuitenkin tiedän, ettei kaavamainen toimistotyö ole minua varten. Jotta jaksan innostua työstäni päivästä toiseen, sen pitää olla luovuutta vaativaa, vaihtelevaa ja monipuolista.

Rakastan pohtia asioita ja sitä tulen tekemään täällä myös jatkossa, paljon.