Teksti lähti käsistä ja loppu ei enää ole minusta kiinni. Minun pitäisi vain uskoa, että hiominen piti lopettaa siihen, eikä enää avata tiedostoa uudestaan ja etsiä parannettavaa. Koska enää tehtävissä on odottaminen. Olo on sekava eikä jaksa keskittyä. Tälläistäkö se tulee olemaan jatkossakin, tottuukohan siihen koskaan?

Pitäisi käydä taidetapahtuman ja lyriikkapiirin tekstien kimppuun, mutta tänään ei kannata. Tänään vain olen ja odotan. Leijun tiedottomuudessa ja annan olla.