Nämä ammatinvalintakysymykset ovat vaikeita, olisi niin paljon helpompaa jos joku muu tekisi päätöksen puolestani. Silloin voisi myös syyttää jotain muuta kuin itseään väärästä ammatinvalinnasta..

Aikaisemmin ajattelin, mitä nopeammin sitä parempi. Eli mitä lyhyempi koulutus, sitä nopeammin valmistun ja pääsen työelämään. Tienaamaan, lyhentämään asuntolainaa (haaveissa kun on se omakotitalo..) ja opiskeluiden lopettaminen. Mutta onko kaikki mitattavissa rahalla? Entä jos tuo työ ei olekaan minua varten, vaan unelmieni opiskelupaikka olisi yliopistossa, missä saa kulutettua monen monta vuotta opiskeluihin. Kestää ehkä hieman kauemmin valmistua, päästä/joutua työelämään. Mutta entä jos sitten valmistuisin ammattiin, jota tahdon tehdä loppuelämäni. Asuntolainaa pystyn lyhentämään kymmenenkin vuoden päästä..

Ehkä olen tottunut jo ajatukseen pitkästä opiskeluajasta, kituuttamista vain miehen palkalla ja omalla ruhtinaallisella opintotuellani. Vaikka ei me tälläkään hetkellä uida rahassa minun ollessani kotiäitinä..toisaalta rahaa ei ole koskaan ollut paljoa, joten sellaista elämää ei osaa kaivatakaan.

Mutta se ala. Pitänee listata Excel-taulukkoon, jokaisen kolmen alan hyvät ja huonot puolet ja sen sellaiset, jos se selventäisi ajatuksiani. Se olisi niin paljon helpompaa, kun olisi mitä tavoitella. Ensi keväänä luen teologisen/Suomen kielen pääsykokeisiin tai menen toimintaterapeuttikoulutuksen valintakokeisiin, lukisin alan kirjallisuutta ja tekisin jo nyt töitä unelmani eteen.

Mutta nyt. En tiedä, mitä tavoitella. Se ei ole mukava olotila..

Toisaalta, nyt kun luin edellisiä kirjoituksiani läpi, huomaan että tämä kaikki on osa prosessiani, osa kriisiäni. Ehkä löytäessäni todellisen minäni, löydän myös omimman alani. Sen mitä tahdon tehdä ammatikseni. Ehkä minun pitäisi vain osata luovuttaa tässä vaiheessa, unohtaa asia hetkeksi aikaa. Keskittyä muuhun..